Romans 9

1 I speak the truth in Christ; I am not lying, as confirmed by my conscience in the Holy Spirit.

1–4 Voi Israelia, minun kansaani! Voi miten tahtoisinkaan juutalaisten veljieni tulevan Kristuksen luo! Sydämeni on raskas, ja minä murehdin katkerasti yötä päivää heidän tähtensä. Kristus tietää ja Pyhä Henki tietää, etten teeskentele, kun sanon olevani valmis menemään kadotukseen, jos se heidät pelastaa. Jumala on antanut heille hyvin paljon, mutta he eivät halua kuunnella häntä. Hän valitsi heidät omaksi kansakseen ja johti monissa vaiheissa heidän kulkuaan. Hän myös ilmoitti heille, miten suuresti hän halusi siunata heitä. Hän antoi heille ohjeet jokapäiväistä elämää varten, niin että he tietäisivät hänen tahtonsa. Hän opetti heille oikeaa jumalanpalvelusta, ja valtavat lupaukset tulivat heidän osakseen.

2 I have deep sorrow and unceasing anguish in my heart.

3 For I could wish that I myself were cursed and cut off from Christ for the sake of my brothers, my own flesh and blood,

4 the people of Israel. Theirs is the adoption as sons; theirs the divine glory and the covenants; theirs the giving of the law, the temple worship, and the promises.

5 Theirs are the patriarchs, and from them proceeds the human descent of Christ, who is God over all, forever worthy of praise! Amen.

5 Suuret Jumalan miehet olivat heidän isiään, ja Kristus itse oli ihmisenä syntyisin heistä – hän, joka on nyt kaiken hallitsija ja jota me Jumalana ylistämme ikuisesti.

6 It is not as though God’s word has failed. For not all who are descended from Israel are Israel.

6 Eivätkö Jumalan juutalaisille antamat lupaukset sitten ole toteutuneet? Kyllä ovat! Kuuluvathan hänen lupauksensa niille, jotka uskoen ne omistavat. Ja vain sellaiset ihmiset ovatkin todella hänen kansaansa. He ovat oikeita juutalaisia.

7 Nor because they are Abraham’s descendants are they all his children. On the contrary, “Through Isaac your offspring will be reckoned.”

7 Ei pelkästään se, että juutalaiset polveutuvat Aabrahamista, tee heistä oikeita Aabrahamin jälkeläisiä. Raamattu sanoo, että lupaukset koskevat vain Aabrahamin poikaa Iisakia ja Iisakin jälkeläisiä, vaikka Aabrahamilla oli muitakin lapsia.

8 So it is not the children of the flesh who are God’s children, but it is the children of the promise who are regarded as offspring.

8 Kaikki Aabrahamin lapset eivät siis ole Jumalan lapsia, vaan ainoastaan ne, jotka uskovat siihen lupaukseen pelastuksesta, jonka Jumala antoi Aabrahamille.

9 For this is what the promise stated: “At the appointed time I will return, and Sarah will have a son.”

9 Jumala lupasi: »Ensi vuonna minä annan sinulle ja Saaralle pojan.»

10 Not only that, but Rebecca’s children were conceived by one man, our father Isaac.

10–13 Vuosia myöhemmin, kun tämä poika, Iisak, oli varttunut aikuiseksi ja mennyt naimisiin ja hänen vaimonsa Rebekka odotti kaksosia, Jumala ilmoitti tälle, että Eesausta, joka syntyisi ensin, tulisi kaksoisveljensä Jaakobin palvelija. Raamatun kertoman mukaan Jumala sanoi: »Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta vihasin.» Tämän Jumala sanoi, ennen kuin lapset olivat syntyneetkään, ennen kuin he olivat tehneet mitään – hyvää tai pahaa. Jumala siis menetteli, niin kuin oli alusta asti päättänyt menetellä: ei sen mukaan, mitä lapset tekivät, vaan sen mukaan, mikä oli Jumalan suunnitelma.

11 Yet before the twins were born or had done anything good or bad, in order that God’s plan of election might stand,

12 not by works but by Him who calls, she was told, “The older will serve the younger.”

13 So it is written: “Jacob I loved, but Esau I hated.”

14 What then shall we say? Is God unjust? Certainly not!

14 Oliko Jumala näin tehdessään epäoikeudenmukainen? Ei tietenkään!

15 For He says to Moses: “I will have mercy on whom I have mercy, and I will have compassion on whom I have compassion.”

15 Olihan Jumala sanonut Moosekselle: »Jos haluan osoittaa hyvyyttäni jollekulle, myös teen sen. Ja minä armahdan kenet haluan.»

16 So then, it does not depend on man’s desire or effort, but on God’s mercy.

16 Ei tämä riipu ihmisen tahdosta eikä toiminnasta, vaan Jumalan armosta.

17 For the Scripture says to Pharaoh: “I raised you up for this very purpose, that I might display My power in you, and that My name might be proclaimed in all the earth.”

17 Faarao, Egyptin kuningas, oli tästä hyvänä esimerkkinä. Jumala sanoi antaneensa hänelle Egyptin juuri sitä varten, että Jumalan pelottava voima tulisi näkyviin hänen valtansa rinnalla. Näin Jumalan nimi tulisi kunniaan koko maailmassa.

18 Therefore God has mercy on whom He wants to have mercy, and He hardens whom He wants to harden.

18 Jumala osoittaa hyvyyttään joillekin ihmisille vain siksi, että hän haluaa sen tehdä, ja jotkut taas hän paaduttaa ja tekee tottelemattomiksi.

19 One of you will say to me, “Then why does God still find fault? For who can resist His will?”

19 Miksi Jumala sitten syyttää heitä siitä, että he eivät kuuntele? Eivätkö he ole tehneet vain sitä, minkä hän on pannut heidät tekemään?

20 But who are you, O man, to talk back to God? Shall what is formed say to Him who formed it, “Why did You make me like this?”

20 Älkää sanoko niin! Kuka teistä pystyy arvostelemaan Jumalaa? Sanoisiko työ tekijälleen: »Miksi teit minusta tällaisen?»

21 Does not the potter have the right to make from the same lump of clay one vessel for special occasions and another for common use?

21 Kun ihminen tekee saviruukkuja, eikö hänellä ole oikeutta muotoilla samasta savimöykystä sekä kauniita koriste-esineitä että vaatimattomia jätekulhoja?

22 What if God, intending to show His wrath and make His power known, bore with great patience the vessels of His wrath, prepared for destruction?

22 Eikö Jumalalla ole täyttä oikeutta osoittaa voimaansa ja vihastumistaan niitä kohtaan, jotka eivät kelpaa muuhun kuin hävitettäviksi – niitä, joille hän on jo kauan osoittanut kärsivällisyyttään?

23 What if He did this to make the riches of His glory known to the vessels of His mercy, whom He prepared in advance for glory—

23–24 Hänellä on myös oikeus ottaa omikseen toiset – niin kuin meidät, olimmepa sitten juutalaisia tai emme – käyttää meitä palveluksessaan ja osoittaa meille hyvyyttään, jotta kaikki ihmiset alkaisivat tajuta hänen pelastavan läsnäolonsa.

24 including us, whom He has called not only from the Jews, but also from the Gentiles?

25 As He says in Hosea: “I will call them ‘My People’ who are not My people, and I will call her ‘My Beloved’ who is not My beloved,”

25 Muistatteko, mitä Hoosean kirjassa sanotaan? Siinä Jumala ilmoittaa, että hän etsii itselleen lapsia muista kansoista, jotka eivät kuulu hänen juutalaiseen perheeseensä, ja hän rakastaa heitä, vaikka kukaan ei ole aikaisemmin heitä rakastanut.

26 and, “It will happen that in the very place where it was said to them, ‘You are not My people,’ they will be called ‘sons of the living God.’”

26 Pakanoita, joista sanottiin kerran: »Te ette ole minun kansaani», tullaan kutsumaan »elävän Jumalan lapsiksi».

27 Isaiah cries out concerning Israel: “Though the number of the Israelites is like the sand of the sea, only the remnant will be saved.

27 Profeetta Jesaja huudahti juutalaisista puhuessaan, että vaikka heitä olisi miten paljon tahansa, vain pieni osa heistä pelastuu kerran.

28 For the Lord will carry out His sentence on the earth thoroughly and decisively.”

28 »Sillä Herra panee tuomionsa täytäntöön maan päällä. Äkkiä ja peruuttamattomasti hän tuomitsee.»

29 It is just as Isaiah foretold: “Unless the Lord of Hosts had left us descendants, we would have become like Sodom, we would have resembled Gomorrah.”

29 Toisessa paikassa Jesaja sanoo, että jollei Jumala armahtaisi juutalaisia, he kaikki tuhoutuisivat – jokainen heistä, aivan niin kuin jokainen Sodoman ja Gomorran kaupunkien asukas tuhoutui.

30 What then will we say? That the Gentiles, who did not pursue righteousness, have obtained it, a righteousness that is by faith;

30 Mitä siis sanomme tästä kaikesta? Vaikka pakanat eivät edes yrittäneet kelvata Jumalalle, hän hyväksyy heidät, koska he uskovat Kristuksen kuolleen heidän puolestaan.

31 but Israel, who pursued a law of righteousness, has not attained it.

31 Mutta juutalaiset, jotka ovat yrittäneet kaikin voimin päästä oikeaan Jumala-suhteeseen lakia noudattamalla, eivät ole siihen päässeet.

32 Why not? Because their pursuit was not by faith, but as if it were by works. They stumbled over the stumbling stone,

32 Miksi eivät? Siksi, että he yrittivät pelastua täyttämällä lain ja olemalla hyviä ihmisiä sen sijaan, että olisivat uskon varassa olleet riippuvaisia Jumalasta. He kompastuivat siihen kiveen,

33 as it is written: “See, I lay in Zion a stone of stumbling and a rock of offense; and the one who believes in Him will never be put to shame.”

33 josta Jumala varoitti heitä sanoessaan Raamatussa: »Minä olen pannut juutalaisten polulle kiven (Jeesuksen), johon monet kompastuvat. Mutta ne, jotka uskovat häneen, eivät pety.»